Eilinen päivä oli kelitään aivan kaamea, kova myrskytuuli ja kaatosade melkein koko päivän. Itsenäisyypäivää vietimme perinteisesti. Isäntä oli aamulla Kangasalan kirkossa laulamassa kuoron kanssa ja sen jälkee sankarihaudalla seppeleenlaskussa ja laulamassa. Iltapäivällä keli ei näyttänyt selkenemisen merkkejä, joten lähdimme Kalevankankaan hautasmaalle viemään isäni sotaveteraanin haudalle kynttilän ja samoin Karin isän haudalle. Vähän oli väkeä liikkeellä, keli verotti varmasti väkeä.

Allu kasvaa ja on oikein riiviö iässä, puree kaikkia kun oikein villiintyy, yritämme siirtää huomioita muualle ja namin kanssa kouluttaa mitä saa tehdä ja mistä taas ei sitten palkita. Koulua käymme vielä ja jatkamme varmasti vauvaryhmässä vielä joulun yli ja sitten siirrymme jatkoryhmään. Tuntuu, että Allu villiintyy aina iltaa kohden, touhuaa paljon itsekseen ja pitää kyllä seurata, jos on hiljaista niin saattaa olla pienessä pahanteossa, onneksi tämä vaihen menee nopeasti ohitse. Pureminen on tämän vaiheen asia, hampaat alkavat vaihtua, sen jälkeen helpottaa. Ruoka edelleen maistuu hyvin vähön liiankin hyvin. Saana ja Allu ovat melkein erottamattomat, välillä juostaa ympäri pihaa, aina kun Saana tekee jotain niin Allu perässä. Kuvia on ollut hankala ottaa, aina sataa ja piha alkaa näyttämään toivottomalta kuravelliltä.

Allu näyttää jo niin isolta ja karvaa pukkaa melkoisesti.

Vilkeripoika viihtyy ulkona vaikka on kuinka märkää, löytää aina jotain suuhunsa ja tutkii pihaa. Kävelylenkillä käydään yhdessä koko lauman kanssa ja Allu on reipas kävelijä, vaikka vielä ei saa liikaa kävelyttää, luusto on vielä pehmeää. Pikku hiljaa pidennetään lenkkejä.