Vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissä, vaikka raketteja ammuttiin lähelläkin melkoisesti. Olimme hyvissä ajoin laittaneet radiot auki ja television myöskin sellaisille äänitaajuuksille, jota emme normaalisti käytä. Allua jännitin eniten, kun tuntuu olevan nyt siinä iässä, että kaikki äänet pelottavat jos on epätavallisia tai muuten Allusta pelottavia ääniä.Onneksi tuo vaihe menee ohi. Ei mitään pelkoa, Allun kanssa oli pakko käydä ulkona raketeista huolimatta, vaikka lähellä pakuteltiin niin poika teki asiansa normaalisti pihaan ja oli kuin mitään paukuttelua ei olisi kuulunutkaan. Baron meillä aina on haukahtanut raketteja, mutta ei näytä silti pelkäävän mitenkään erityisesti. Puolenyön aikaan eniten raketteja kuului lähialueelta ja se vaivasi tällä kertaa eniten Saanaa. Klo 1 kaikki oli ohi ja ympäristö oli aivan hiljaa.

Muuten Allu kasvaa vauhdilla ja on  nyt hiukan isomman näköinen kuin äitinsä, vaikka tietysti Allu vain näyttää isommmalta kun turkki on niin valtava, sen kanssa onkin työtä nyt kuukausiksi, ennenkuin pentuturkki vaihtuu. Allu on hauska ja leikkii Saanan kanssa , juoksevat pihalla ja jakavat lekut, Saana antaa Allun leikkiä rakkaimmalla koirallaankin , vetävät sitä yhdessä Allu toiseen ja Saana toiseen suuntaan, on sitä hauskaa katsella. Pian taas pääsemme pentukouluun  Allun kanssa joulutauon jälkeen.

Allu on saanut turkkia melkoisesti, kuva otettu eilen.

Ulkona ei tahdo aina valo riittää, ja tämä pikku herra on kokoajan liikkeessä

Saanaa on huomattavasti helpompi kuvata

Allu viihtyy pihassa ja usein haluaa jäädä yksin pihaan kun muut tulevat sisään, löytää aina aarteita

Saanan ilme on sanoinkuvaamaton. Allu on pyöreä kuin pallo

 

Voi kun sataisi lunta, tuo roskaaminen vähenisi.